18 Unohdusjumituskiukutus 081215

Kun arki on kiireistä ja on paljon muistettavia asioita, käy niin, että jostain päästä tipahtaa. Unohtelen tällä hetkellä uskomattoman nolosti. Töissä jaksan tsempata, mutta jälleen kerran kotona tärskähtelee. Voisin sanoa, että kerään pisteitä Huono äiti-kisassa ja olen hyvällä tiellä voittaakseni tittelin.

Tässäpä muutama ”onnistuminen” tällä saralla: Viime viikolla unohdin hakea lapseni lätkätreeneistä. Kun vihdoin Kaitsu kysyi pojan perään, löytyi kuopus raahaamasta jääkiekkokassia S-marketin kohdalla kotiin päin. Eilen herätin yhden pojan kahdeksaksi kouluun, mutta unohdin herättää toisen. Niin nukkui vitosluokkalaiseni vielä, kun luokkakaverit jo tekivät kuvistunnilla joulupiirustuksia. Saa moittia!

Yhtään omaa olotilaa ei paranna sekään, että kroppa on jumissa ja suolisto taas reistailee oikein tosissaan. Viime viikolla tulehdus veti etukumaraan ja sain turvotuksesta raskausonnitteluja. Paino on ollut monta monta viikkoa sama, mitään ei tapahdu mihinkään suuntaan. Enää en tyydy tähän, toisin kuin kuukausi sitten. Mihin katosi itsemyötätunto ja hyväksyntä?

Treenaaminen on tällä hetkellä maltillista, toipuminen taitaa olla edelleen kesken. On vaikea hyväksyä tätä kehon haperoitumista ja palautumisen hitautta. Mielessä on ajatus: ”Kun en kerran voi treenata kunnolla, voin sitten viettää aikaani ruokakaapilla” Hohhoijaa! Samantien kaikki jo opitut tavat romukoppaan ja tilalle armotonta itsesäälisyöpöttelyä ja laiskottelua. Harmittaa, päässä kaikuu riittämättömyys, ja turhautuminen on ollut kaverini jo useamman viikon. 

Melko turhasta nillittämistä! Jospa vain olisin varautunut henkisesti paremmin, olisin hyväksynyt tämän vaiheen helpommin. Meneehän tämä ohi, kohta on taas paremmat päivät. Niitä odotellessa.  

Täydellisen epätäydellinen, Laura